Joo.... tarkoituksena on siis kirjoittaa vähän tästä ajasta jota mä elän.
Raskaus. on tää kummallista. sitä joskus niin toivoi ja sitten se onkin, yhtäkkiä. eikä siihen osaakaan suhtautua. Kaikki tuntuu vielä niin epäselvältä ja epärealistiselta, onko tää oikeesti totta? pitäis mennä ostaa 100 raskaustestiä ja tehdä sellainen joka aamu ettei sitten herätessä huomaisikaan sen olleen vaan pahaa? unta. Ehkä mun pää on niin turta kaikesta mitä tänää on tapahtunut etten osaa kirjoittaa mitään kovin positiivistä. Mun miel i on yhtä harmaa ku sää voi olla ikinä ulkona. en usko et tää on hyväksi mun alkiolle.
Ja tää pelko. ja miten alussa kaikki on. Ei voi suunnittella mitään ja tällainen suht spontaani ihminen (muka muka) joka aina suunnittelee kaiken ei voi kestää kun ei voi suunnitella. ei yhtään mitään. Täällä lähiössäkin saa neuvola-ajankin varmaan vasta muutaman viikon päähän. Hirveesti miettii et kenele sitä viitsii kertoa ja mitä kun jotkut ihmiset voi innostua liikaa eikä niitä halua pettää jos meneekin kesken. ei voi kertoa ku ehkä sellaisille jotka a) tajuu tosiaan mistä sä puhut/käyt läpi/tunnet b) sellaiselle joka ei hössötä vaikkei tietäskään mitään ja on tukena ja on tosi empaattinen jos jotain sattuu c) ihmisille joita ei tapaa usein. Onneks on keskustelupalstoja joissa käydä kysyy kun askarruttaa asiat.
Tein siis 10.1.2008 raskaustestin. "Huvittavinta" oli ehkä että kun jonkun minuutin päästä testauksesta luin tulosta soitin (tai vastasin puhelimeen) mummille ja yritin siitä suuresta innosta, hymystä ja täpinoistä huolimatta olla kertotta et olen raskaana kun toinen selittää et " 10v sitten haudattiin sun äitis". Oisin niin halunnut lipsauttaa siihen et OON RASKAANA! onneks olin hiljaa.
Sain petrin jättää salin väliin ja tulee kotiin. Ei se uskonut. Kerroin kyl vasta kun se tuli mut kai se vähän arvas mun puhelusta. tein toisen testin ja kyl se taitaa nyt pikkuhiljaa alkaa uskomaan mua. ainakin nää fyysiset muutokset varmasti auttaa sitä jonkin ajan päästä kun nytkin rinnat on jo muuttaneet vähän muotoaan ja kasvaneet (ja kasvuhan ei petriä haittaa)
Ihan hirveesti paleltaa, janottaa, pissattaa ja nälkä ja tää väsymys. vielä ei oo ollut pahaa oloa, mut ehkä ensi viikolla?
.......Kunpa se pikkuinen olisi terve ja elossa.
Raskaus. on tää kummallista. sitä joskus niin toivoi ja sitten se onkin, yhtäkkiä. eikä siihen osaakaan suhtautua. Kaikki tuntuu vielä niin epäselvältä ja epärealistiselta, onko tää oikeesti totta? pitäis mennä ostaa 100 raskaustestiä ja tehdä sellainen joka aamu ettei sitten herätessä huomaisikaan sen olleen vaan pahaa? unta. Ehkä mun pää on niin turta kaikesta mitä tänää on tapahtunut etten osaa kirjoittaa mitään kovin positiivistä. Mun miel i on yhtä harmaa ku sää voi olla ikinä ulkona. en usko et tää on hyväksi mun alkiolle.
Ja tää pelko. ja miten alussa kaikki on. Ei voi suunnittella mitään ja tällainen suht spontaani ihminen (muka muka) joka aina suunnittelee kaiken ei voi kestää kun ei voi suunnitella. ei yhtään mitään. Täällä lähiössäkin saa neuvola-ajankin varmaan vasta muutaman viikon päähän. Hirveesti miettii et kenele sitä viitsii kertoa ja mitä kun jotkut ihmiset voi innostua liikaa eikä niitä halua pettää jos meneekin kesken. ei voi kertoa ku ehkä sellaisille jotka a) tajuu tosiaan mistä sä puhut/käyt läpi/tunnet b) sellaiselle joka ei hössötä vaikkei tietäskään mitään ja on tukena ja on tosi empaattinen jos jotain sattuu c) ihmisille joita ei tapaa usein. Onneks on keskustelupalstoja joissa käydä kysyy kun askarruttaa asiat.
Tein siis 10.1.2008 raskaustestin. "Huvittavinta" oli ehkä että kun jonkun minuutin päästä testauksesta luin tulosta soitin (tai vastasin puhelimeen) mummille ja yritin siitä suuresta innosta, hymystä ja täpinoistä huolimatta olla kertotta et olen raskaana kun toinen selittää et " 10v sitten haudattiin sun äitis". Oisin niin halunnut lipsauttaa siihen et OON RASKAANA! onneks olin hiljaa.
Sain petrin jättää salin väliin ja tulee kotiin. Ei se uskonut. Kerroin kyl vasta kun se tuli mut kai se vähän arvas mun puhelusta. tein toisen testin ja kyl se taitaa nyt pikkuhiljaa alkaa uskomaan mua. ainakin nää fyysiset muutokset varmasti auttaa sitä jonkin ajan päästä kun nytkin rinnat on jo muuttaneet vähän muotoaan ja kasvaneet (ja kasvuhan ei petriä haittaa)
Ihan hirveesti paleltaa, janottaa, pissattaa ja nälkä ja tää väsymys. vielä ei oo ollut pahaa oloa, mut ehkä ensi viikolla?
.......Kunpa se pikkuinen olisi terve ja elossa.
Kommentit